Se tosin oli puute tai "fiba" videossa, että pizzansyöjällä oli ensin pullo (kävellessä), mutta kun istui penkille, niin limupulloa ei enää ollutkaan. Piru kuitenkin puhui koko ajan "flindasta" eli pullosta. ja sai lopulta haavan sormeensa. Vai heittikö päähenkilö pullon "videokuvan ulkopuollella" penkin viereen, mistä piru sai haavan sormeensa???
Ei limupullo mihinkään hävinnyt missään vaiheessa. (Näyttelijän käsi sattuu vaan olemaan suurimmalta osin pullon edessä. Kyllä se sieltä rintataskussa pilkottaa :)
Skrivet av Johanna Vuoksenmaa den april 29, 2009 - 8:24fm.
Ihana ja hauska! Yksinkertainen, mutta kaikki, mitä on haluttu tehdä on ajateltu ja tehty huolelliseti. Aivan ihastuttavat henkilöt, tekijät saivat minut rakastamaan niin pirua kuin enkeliä kuin pizzansyöjääkin, aivan fantastisen inhimilliset enkeli ja piru. Myös dialogi oli raikasta eikä liian arvattavaa, aina silloin, kun oletti, että nyt tulee jotain, dialogissa olikin pieniä yllätyksiä, jotka tekivät näistä henkilöistä ja tästä tilanteesta uskottavan ja ainutkertaisen eikä ympäripyöreän yleistä. Kuvavalinnat hyvin funktionaaliset, eli kertomuksen kannalta käyttökelpoiset ja ääniefektitkin mietitty ja vieläpä tomivat, niitä ei käytetty liikaa, ettei menny teho. Hienoa.
Kommentarer
Se flinda elikkä pullo on sen
Se flinda elikkä pullo on sen rintataskussa,kun se istuu...
Ehdottomasti paras video!
Ehdottomasti paras video. Hyvä dialogi.
Se tosin oli puute tai "fiba" videossa, että pizzansyöjällä oli ensin pullo (kävellessä), mutta kun istui penkille, niin limupulloa ei enää ollutkaan. Piru kuitenkin puhui koko ajan "flindasta" eli pullosta. ja sai lopulta haavan sormeensa. Vai heittikö päähenkilö pullon "videokuvan ulkopuollella" penkin viereen, mistä piru sai haavan sormeensa???
Ei limupullo mihinkään
Ei limupullo mihinkään hävinnyt missään vaiheessa. (Näyttelijän käsi sattuu vaan olemaan suurimmalta osin pullon edessä. Kyllä se sieltä rintataskussa pilkottaa :)
Ihana ja hauska!
Ihana ja hauska! Yksinkertainen, mutta kaikki, mitä on haluttu tehdä on ajateltu ja tehty huolelliseti. Aivan ihastuttavat henkilöt, tekijät saivat minut rakastamaan niin pirua kuin enkeliä kuin pizzansyöjääkin, aivan fantastisen inhimilliset enkeli ja piru. Myös dialogi oli raikasta eikä liian arvattavaa, aina silloin, kun oletti, että nyt tulee jotain, dialogissa olikin pieniä yllätyksiä, jotka tekivät näistä henkilöistä ja tästä tilanteesta uskottavan ja ainutkertaisen eikä ympäripyöreän yleistä. Kuvavalinnat hyvin funktionaaliset, eli kertomuksen kannalta käyttökelpoiset ja ääniefektitkin mietitty ja vieläpä tomivat, niitä ei käytetty liikaa, ettei menny teho. Hienoa.
enkeli ja piru
paras katsomistani. asennetta ja huumoria, yllätyksellisyyttä. Hyvä!
Asennetta !
Asennetta !
roskaaminen
Vähän kömpelösti toteutettu, mutta perusväitteet käsitelty provokatiivisesti. Huumoriakin löytyi enkelin transsuilusta.
Loistava :)
Loistava :)
enkeli ja piru
Hyvä ajankohtainen ja globaali aihe!! Hauskasti toteutettu, ei liian opettavainen sävy.
enkeli ja piru
ihana !!!
Enkeli ja piru
Mielikuvituksellinen ja erittäin hyvä.
Erittäin hyvä ja
Erittäin hyvä ja mieleenpainuva veto !!!
Tosi hyvä video ja hyvä idea
Tosi hyvä video ja hyvä idea !
Skriv ny kommentar